Legomaa

Jättimäisessä ostoskeskusksessa, Mall of Americassa, on siis Legomaa. Se on siinä alakerrassa, huvipuiston vieressä. Siellä myydään paljon legoja ja siellä on aivan mahtava leikkipaikka. Siellä on ihan älyttömästi legoja, joista voi rakentaa. Ja sitten siellä on pari mäkeä, joissa legoautoja voi lasketella. Homma toimii siis näin:

Ensin rakennetaan kulkuväline:



Sitten se lasketetaan alas mäkeä:



Ja sitten kiiruhdetaan toiseen päähän pöytään ottamaan oma ajokki ennen kuin joku muu nappaa sen:



Arvatkaapa onko hauskaa!!!



Silon kanssa rakennettiin tänään erilaisia ajokkeja ja rakennuksia toista tuntia, kun aikuiset "tekivät aikuisten asioita" ostoskeskuksessa.

Neli(ja puoli)vuotias

Minkälaisia asioita Eeli tekee 4-vuotiaana:

- Mielikuvitus ulottuu välittömästä lelujen käsittelystä abstraktimpeihin asioihin. Nelivuotiaan mielikuvitus on uskomattoman rikasta ja tapa, jolla lapsi järkeistää ja selittää asioita itselleen on hellyyttävä. Tuntuu, että saisi koko ajan olla kynän ja muistivihon kanssa liikkeellä, jotta edes parhaat palat jäisivät elämään.

- Eeli nauttii satukirjoja enemmän tarinoista, joita keksitään samalla kun niitä kerrotaan ja minkä keksimiseen hän itse osallistuu. Mielikuvitus lentää myös itsekeksittyjen laulujen muodossa.

- Myös rakentamisessa (ja piirtämisessä) mielikuvitus näkyy uudella tavalla. Tällä viikolla lego-paloasemasta tehtiin vaivattomasti lentoasema.

- Asioiden mystifiointi. Jos maassa sattuu olemaan kaksi tikkua ristikkäin, siihen on varmasti haudattu aarre. Eilen pulkkamäessä Eeli kuvitteli nähneensä hirviön, joka paljastui myöhemmin puuksi.

- Sääntöjen seuraaminen. Aarteen etsiminen ohjeita noudattaen, lautapelit ja yhteiset liikuntaleikit ovat erityisen mukavia.

- Leikin sosiaalisuus. Yksinään värkkäys on jäänyt vähemmälle (vrt. 3-vuotiaana Eeli teki erilaisia auto-peräkärry-yhdistelmiä loputtomasti) mutta yhdessä toisen/toisten lasten kanssa leikkejä leikitään kuitenkin vaikka koko päivä.

- Fyysisyys. Eeli on (edelleen) hyvin aktiivinen. Tahallinenkaan väsyttäminen onnistuu vain harvoin. Energiaa on yksinkertaisesti aivan järjettömästi. Edes 20 kertaa pulkkamäen päälle kipuaminen ei tunnu missään. Uiminen, käveleminen, hyppiminen ym. tuovat suurta iloa (mutteivat väsyä). Paikallaan Eeli on kuitenkin oppinut seisomaan. - vaikka varsinkin innostuessaan vielä aikamoinen hyppykeppi onkin.

- Kynät, maalaus ja askartelut. Eeli piirtää ja kirjoittaa mielellään. Piirrustukset ovat usein kaavakuvien tapaisia, niissä kuvataan ko. asian tai esineen toimintaa. Saksilla leikkaaminen ja liimaaminen ovat myös harrastuksista kivoimpia. (Toisaalta tämä elosalama on siis myös äärettömän hyvä keskittymään ja pystyy vaivattomasti sulkemaan ulkomaailman pois havaintokentästään).

- Tehtäväkirjoista Eeli nauttii kovasti. Sokkelotehtävien ja tehtävissä, joissa yhdistetään pisteitä toisiin kuluu aikaa paljonkin.

- Edelleen ulkohommat on niitä parhaita. Oikeista hommista ruohonleikkuu, haravointi, marjoejen poiminta, lumityöt ja mitkä tahansa puutarhatyöt saavat syttymään koska tahansa. Muita, säästä riippumattomia, suosikkileikkejä ovat myös yleinen tonkiminen, hiekka- ja lumileikit, pulkkailu ym.

- Avuliaisuus on varmasti iloisuuden ohella Eelin tärkein määrittävä ominaisuus. Äidin ei tarvitse tehdä mitään ilman apua: pyykinpesu, ruuanlaitto, pöydän kattaminen ja kaupassa asiointi tehdään aina yhdessä. Vessassa äiti on vakuuttanut osaavansa käydä yksin.


(Kuvat on otettu Mall of American "legomaasta")

Pipareita

Toissa viikolla leivottiin ensimmäiset harjoituspiparit. Ne onnistuivat erinomaisesti! Olivat oikein rapsakoita ja sopivan mausteisia. En tiedä tekikö piparit erityisen rapeiksi erilainen jauho, vesi vai siirappi, mutta näin rapeita kotipipareita en ole kyllä Suomessa saanut! Apulainen oli kehittynyt edellisvuodesta huimasti. Työnjako oli selvä: äiti kaulitsi, Eeli muotitti ja nosti pellille. Äiti paistoi ja Eeli haki pellit ulkoa jäähtymästä. Edellisenä vuotena suurin osa taikinasta meni vielä pikku apulaisen suuhun ja suurin osa ajasta tuijotteluun...

2008

2007

Nukkuminen on kivaa

Me ollaan tosi tyytyväisiä siihen, että Eeli tykkää nukkua. Iltaisin ei tarvitse nukkumaan mennä taistelujen kanssa. Kun Eelille kertoo, että on iltapesun ja nukkumaan menon aika, niin homma hoituu. Koko rutiiniin meillä on varattu tässä vaiheessa melko ruhtinaallisesti aikaa: suihkut, hampaanpesut, iltasatu tai -tarina, iltalaulu ja päivän kelaus vievät lähemmäs tunnin. Mutta se on mukavaa aikaa, siinä rauhoittuu myös itse. Kuluneen päivän kirvoittamat Keskustelutkin ovat aika mielenkiintoisia ja niistä on mukava jäljittää lapsen ajatuksenjuoksua. Unikavereina on uskollisesti Nasu ja Helena sekä unipaita eli uikki. Ensimmäisestä uikista ei ole enää mitään jäljellä, mutta onneksi äitillä oli vielä toinen, just saman tuntuinen ohut pehmeä paita, joka kelpasi uudeksi uikiksi.

Kiitospäivä Duluthissa

Thanksgiving vietettiin Duluthissa Coryn, Karan, Lussin ja Sofian kotona. Siellä oli paljon ihmisiä ja paljon ruokaa.





Ruuan jälkeen leikittiin, herkuteltiin ja ongittiin! Onginta oli huippumukavaa - varsinkin kun kaikki sai onkia KOLME kertaa! Seuraavana päivänä lähdettiin kävelemään järven rantaan. Oli hieno ilma ja järvi oli mahtava niin kuin aina. Kiipeiltiin kallioilla ja juostiin rantatiellä.











Reippaan ulkoilun jälkeen maistui voileipä ja maito! Äitit lähtivät ostoksille ja isät ja lapset tulivat päiväunille kotiin. Piii-iitkien päiväunien jälkeen oli vuorossa vielä koko reissun kohokohta: uiminen valtavassa altaassa! Eeli polski altaassa (yli 40° vedessä) reippaasti tunteroisen... arvata saattaa, että sen jälkeen maistui taas uni!

Tulisko sen vauvan nimeksi...

Eeli on todella kunnostautunut jälkikasvun nimen valinnassa. Mahdollista nimeä kysyttäessä, Eelillä on aina uusi ehdotus. Logiikkana tuntuu olevan a) vapaat assosiaatiot ja b) vokaalien pois jättäminen. Kiitosta ansaitsee kuitenkin se, etteivät nimet ole millään tavalla sukupuolisidonnaisia... Tässä joitain ehdotuksia:

"Raipsil"

"Lavusy" (Keksitty hampaiden pesun aikaan, kun tahnaa syljettiin lavuaariin)

"Liumai"

"Ritsupap"

"Pronts"

"Hirvts" ("...tuli mieleen hirvestä!")

"Kaspu"

"Laps-Henks"

Tia on taitava tekemään koruja. Minä olen taitava poseeraaja. Ja minulla on pitkä tukka.

Herkkunsa kullakin

Meidän fuusiokeittiössä vallitsee yllättävän harmoninen ilmapiiri. Yleensä me syödään yhteinen illallinen, jonka valmistaa milloin kukakin (se kellä on idea tai mielihaluja tai aikaa). Yleensä ruoka maistuu kaikille, jotka tässä perheessä lämmintä ruokaa syövät. Se on melko ihailtava saavutus tässä suomalais-amerikkalais-laoslaisessa keittiössä. Me käytämme suomalaisina enemmän lihaa ja maitotuotteita kokkailuissamme kuin mitä muut. Meillä on myös totuttu syömään kaksi lämmintä ateriaa päivässä, eikä salaatti lounaaksi ja päivälliseksi oikein houkuttele. Ylipäätään me syödään raskaammin kuin itämaiset - mikä nyt oli tiedossakin. Itämaiset taas valmistavat useat ruuat käyttämällä mistä johtuen ne haisevat aivan järkyttävälle. Monesti kuitenkin jos niitä uskaltautuu maistamaan, ne maistuvat ihan hyvälle. Itämaisessa keittiössä syödään myös suurena herkkuna sellaisia osia, mitä meillä heitetään pois. Silmiä ja elimiä ja jänteitä ja sellaisia. Eräänä sunnuntaina kokkailtiin sulassa sovussa rinnakkain viiriäissoppaa ja karjalanpiirakoita.



/>

TRICK OR TREAT!!!

Iloiset karkkikerjäläiset lähdössä keräämään saalista Halloween-iltana. Silo on lepakko ja Eeli on lohikäärme. Tätä iltaa odotettiin kovasti toista viikkoa (vaikka Eelin käsitys siitä, mitä oikeasti tuleman piti oli melko hatara). Fraasit oli harjoiteltu - eli "Trick or treat!" ja "Thank you" ja "Happy halloween" ja kerrattu missä vaiheessa mikäkin sanotaan. Ensimmäisellä ovella Eelin ilme oli jonkin verran epäuskoinen, kun noilla taikasanoilla todella sai kourallisen karkkia kassiin! Sen jälkeen lohikäärmeestä näkyi vain punainen hännänpää, kun se juoksi ovelta toiselle vähät välittämättä pihojen hautausmaista tai siitä, että karkkia ojensi monesti aika hurjan näköinen hyypiö.



Kierroksella oli melko turhaa kehottaa Eeliä odottamaan Siloa saatika sitten muuta joukkoa, niin palava oli kiire. Posket punaisina, silmät kiiluen, hitaampien päälle portaissa rynnien tämä hikeä puskeva lohikäärme kiersi ovelta ovelle. Tässä oli todella kyse siitä, kuka tulee paikalle ensimmäiseksi. Jos ovea ei avattu heti, kurkittiin ikkunoista malttamattomana että eikö ne jo tuu. Aina ei hoksattu edes soittaa ovikelloa, vaan käveltiin suoraan sisään huutaen "trick or treat!"







Lopuksi ihasteltiin kotona karkkisaalista ja herkuteltiin parilla suupalalla. Seuraavana päivänä Eeli ei muistanut enää koko karkkeja (mikä hykerrytti tietenkin äitiä ja isiä).

Suuri Iloinen Ilmakirja

Sain mummulta ja papalta tällaisen kirjan. (Richard Scarryn kirjat ovat vallan mainioita, koska niitä Eeli jaksaa aamuisin katsella hyvän aikaa itsekseen... joskus jopa tunnin tai yli) Takakannen kuva arvelutti aika paljon. On nimittäin niin huolestuttavan paljon ilmaa pumpattu tuohon takarenkaaseen. Näyttää siltä, että se saattaa vaikka räjähtää. Ja se on niin hirvittävä ajatus, että meni hetki ihan vain tuijotellessa ja toipuessa ja toivoessa ettei sisäsivuilla ole rengas puhjennut mistään autosta. Että tämmösiä traumoja. Suuri kiitos kirjasta kuitenkin!

Puistolaiset

Meillä on ollut mahtavia aurinkoisia puistopäiviä läpi syksyn. Oikeastaan puistoillaan niinä päivinä kun Silo on kotona meidän kanssa, koska tien rakennus ja "syömisleikit" onnistuvat paljon paremmin kahdestaan.



Täällä on älyttömästi lehtiä kaduilla ja tuuli pyörittää niitä kasoiksi, joiden yli pitää välillä aivan suorastaan kiivetä. Ensi viikolla tulee lakaisuauto, joka lakaisee lehdet pois teiltä.

Omenafarmilla

Vietettiin lokakuinen sunnuntaipäivä omenafarmilla. Siellä syötiin omenoita. Tässä syö omenoita...

...isi (!)

...äiti



...ja kaikki muutkin syövät jotain.

Omenansyönnin lisäksi me ajeltiin Massikan kyydissä farmin ympäri, mikä oli ihan älyttömän hauskaa...





...hypittiin heinissä ja juostiin ympäri heinäpaalilabyrinttia, mikä oli ihan älyttömän hauskaa...



...juostiin ympäri omenaviljelyksiä, mikä oli ihan älyttömän hauskaa...




...pelastettiin isin niskaan joutunut leppäkerttu, mikä oli ihan älyttömän tarkkaa hommaa...



...ja POSEERATTIIN kameralle, mikä oli ihan älyttömän tylsää...







Kaiken kaikkiaan meillä oli kyllä ihan älyttömän mukava päivä! Illalla simahdin niin, etten kerennyt kissaa sanoa. Onneksi kerkesin kuitenkin syödä riisipuuroa.

(Osan kuvista otti isi ja osan Souliyahn Keobounpheng, kiitos!)