Eeli on viime aikoina reipastunut kävelijänä. Siinä on hyvät ja huonot puolensa. Lapsen maailman arvoituksellisuus kiteytyy monesti kävelymatkalla tarhasta kotiin. Aikuinen ei ymmärrä lapsen pään sisäisiä liikahduksia, jotka saattavat aktualisoitua vaikkapa siten, että lapsi a) heittäytyy konttaamaan kesken matkan (kyse ei ole siitä, ettei enää jaksaisi kävellä), b) kääntyy 180 astetta ja jatkaa matkaa muina miehinä, c) juoksee linnun perään ja huutaa "Eeli ottaa tämän!" tai d) riuhtaisee irti käden kädestä ja alkaa huutaa ja räyhätä ilman että aikuinen on huomannut minkään konfliktin tapahtuneen. Mutta mukavia puolia toki on. Esimerkiksi lähiympäristöön on tosi mukava tutustua kävellen: siitä huomaa ihan uusia puolia, löytää uusia portaita, rakoja aidoissa ja koloja teissä.

Stirred, not shaken. Meillä on tarkoitus viikonloppuna hakea smoothiet Pyynikintorilla sijaitsevasta kahvilasta, joka on tunnettu kaupungin parhaista smoothieistaan. Putiikki oli kuitenkin viikonloppuna kiinni ja meidän piti tyytyä Valintatalon tuutteihin. Arkena kuitenkin haettiin heti smootiet ("Eeli ottaa muudii") ja imutettiin niitä jälkiruuaksi. NAM!

Äiti osti minulle sakset kirpputorilta. Ne on aivan mahtavat. Osasin HETI leikata niinkuin vanha tekijä. Isi vain vähän neuvoi, että miten sakset aukaistaan peukalolla ja etusormella niin ettei toista kättä tarvita auttamaan. Sakset saatuani istuin PUOLITOISTA tuntia ja leikkasin paperia. Välillä piti käydä vessassa, mutta sen jälkeen ei tullut kuuloonkaan, että housut olisi laitettu takaisin jalkaan - oli niin kiire leikkaamaan! Paperin silppuaminen oli minusta ihan tosi hyvää ajanvietettä ja äiti ja isi hämmästeli, ettei ole Eeli ollut noin pitkään paikallaan puoleentoista vuoteen. Meillä on nyt aika paljon silppua.