Syystunnelmia.

Kaimat.Tässä, hyvät ystävät, on p.e.ä.k.ä.ä.y. Tähän asiaan ei tule suhtautua kevyesti, nimittäin peräkärry on se, millä ihmisten status mitataan. Jos omistaa peräkärryn, muuta ei tarvita; minusta saa ystävän ja ihailijan! Toivoisin, että myös minua kutsuttaisiin peräkärryksi. En ymmärrä, mitä vanhempieni ajatuksissa on liikkunut, kun nimekseni on laitettu Eeli. Ajatelkaa nyt: Laittasitteko itse lapsellenne nimeksi Eeli, kun tarjolla olisi niinkin mahtava nimi kuin Peräkärry! Peräkärry Teemunpoika Palokangas. No, itse olen pyrkinyt korjaamaan asiaa parhaani mukaan yrittäen muistuttaa ihmisiä, että "en ole Eeli, olen peäkääy". Mummu kysyi minulta viikonloppuna, kumpi on kivempi, mummu vai peräkärry ja vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä! Suottako tuota itsestäänselvyyksiä kyselemään.

Syyshommissa. Oltiin mummun, papan, äitin ja Lilja-serkun kanssa viikonloppuna mökillä katsomassa junia. Ne oli tietty reissun kohokohta, mutta muutenkin oli ihan mukavaa. Liljan ja mummun kanssa meillä oli lauantaina oikein haravointitalkoot, vaikka sillainhan se sitten meni, että Lilja keskittyi loppujen lopuksi hyppimään lätäkössä ja mummukin vaan vähän oli apulaisena, kun Eeli hoiteli hommia ("...mummu auttaa Eeliä"...). No mutta, tulipa tehtyä kuitenkin!

Kamera. Kamera on uusi renksu. Se on aivan mahtava vempele! Jos se toimii (= filmi kelaantuu tai se pitää kelata tai salama välähtää tms.), se on ehdottomasti plussaa. Eeli hoiti tunnollisesti mummun 50-vuotissyntymäpäiväkuvauksen oikeastaan yksinoikeudella. Kamera oli mallia miekka ja kypärä (= juuri ja juuri jaksoi nostaa) mutta mukavaa oli! Kaikki tätit hymyili ja ihasteli, että kylläpä onkin näppärä poika kun kuvaa niin reippaasti mummun synttäreillä ...toiset jaksoivat hymyillä "kuvassa" vielä kahdennessakymmenennessä-
kolmannessakin otoksessa. Kotoakin löytyi äitin 16 vuotta vanha malli. Filmiä ei olla vielä ostettu...arvaatteko miksi?

"Eeli on peehonen"

Eräänä iltana iltapesulta tullessa Eeli köllötteli tapansa mukaan nakupallerona sängyssämme. Yhtäkkiä silmissä pilkahti ja poika pyörähti mahalleen, asetti (huomattavalla vaivalla) tyynyn selkänsä päälle ja totesi: "Eeli on peehonen!". Oli siinä isillä ja äitillä ihmettelemistä ja naurussa pitelemistä. Miten ihmeessä lapsi pystyy hahmottamaan oman kehonsa noin hyvin? Tai mieltämään, että tekemällä näin, hänessä on yhteneväisyyttä perhosen kanssa? Tulimme siihen tulokseen, että kyseessä on mallista oppiminen ja tarhan isot tytöt, jotka varmaan hipsivät hoidossa keijunsiivet selässään.